Olen ollut hiukan ahdistunut tästä kiireestä.
Mietin, luonko tämän itse vai tuleeko se automaatteisesti kun kaikki muutkin kiirehtivät.

Kaupungilla on käveltävä muiden kanssa samaan tahtiin, muuten jäät jalkoihin.
Töistä on kiirehdittävä päiväkotiin hakemaan poikaa, muuten sieltä soitellaan ja ilmotellaan lasten suojeluun, ettei lasta haeta ajoissa.
Ratikkaan, bussiin on kiirehdittävä, muuten ne jättää.. joskus olen lähes iloinen kun ne jättää, saan 15 minuuttia aikaa rauhoittua ja rentoutua ennen kotiin menemistä.
Kotona on kiire tehdä ruokaa lapsille, he valittaa nälkäänsä siihen asti kunnes ruoka on valmis.
Sitten on kiire syöttää koirat ja viedä ulos, muuten saat siivota kotona ylimääräisiä sotkuja.
Nyt on vielä kiire ostaa tai tehdä lahjaat valmiiksi, joulu on 24 päivä eikä sitä voi siirtää... Miten noloo se olisikaan jos lahjat olis myöhässä.
Omatunto soimaisi ja pahasti.
Olen jo luopunut joulukorttien lähettelystä, ei enää löydy rauhallista aikaa mistään kirjoitella osoitteita noin 55 eri joulukorttiin. Ei löydy jaksamista miettiä kuka oli kenenkin kanssa ja kuka on eronnut, ettei tule vääriä nimiä tai vääriä osoitteita.
Onneks on facebook.

Ja töissä on kiire, aikataulu ei saa pettää, muuten olen pulassa, ja asiakkaat on pulassa, sillä niillä on kiire joulu ostoksille, tai takaisin töihin, tai hakemaan lapsia päivähoidosta ja sitten tekemään ruokaa............

Stressi on jo valmiiksi hiuksia irroittava... nyt on kiire, ylimääräinen kiire, tyhjentää liike. Ensivuonna teen hommia ihan muualla... Oman liikkeen pyörittäminen loppuu, joka tuntuu jo helpottavalta asialta... mutta aika käy vähiin myydä tavarat pois. Tavalliste hyllyt ja peilit menee kaupaksi hitaasti, mutta menee, mutta pesupaikat ja kupukuivaimet.. mihin minä ne tässä kiireessä saan laitettua varastoon.????
Siinä lähtee loputkin hiuksista.

Kun kotona istun ja imetän vauvaa haluan olla rauhassa, hiljaisuudessa ( mahdotonta) tekemättä mitään...
mutta sitten ajattelen, mitä kaikkea pitää keritä tekemään, olen kasannut päässäni listaa, ja unohtanut puolet. Joten tänään kotona kirjoitan muistilistan.
Jos se auttaisi hallitsemaan kiirettä.. ja hiukseni kasvaisi takaisin.

Muutoksen tuulien kuukausi

Joku muutos on menossa, minussa.
Olen vihannut lunta ja pakkasta niin kauan kuin muistan.
Itä-suomessa rajan lähellä lunta tuli joka talvi aina niin että kinokset kasvoi yli kaksi metrisiksi.
Kun on 12-vuotias, ja koulumatka pitää tehdä rintakehään ulottuvassa lumessa, kyllä sitä itki turhautumistaan muutamaan otteeseen, kun ei olisi enää jaksanut rämpiä.
Silloin ajattelin, kun olen iso, muutan helsinkiin.. siellä ei ole lunta.
Toinen vihankohde oli pakkanen, sitä kun suopohjaisella kotitilalla saattoi olla 38 astetta ihan kevyesti.
Huoneeni oli erillinen aitta, ja tällaisella pakkasella aamulla herätessä aitan sisällä oli minimissään -5 astetta.

Tämä talvi on erilainen...
Pidän oikeasti kun tuli lunta.
Tunnen piristyneeni.
Tunnen virkistyneeni.
Sain joulumielen.
Vaikken jaksa koristella kotiani vielä, minulla ei ole kaapeleilla valaistua parveketta, tai kynttelikköjä ikkunoilla. Lapset viettävät joulun isällään tänä vuonna, joten kaikki koristelu tuntuu turhalta ja ehkä ahdistavalta. Mutta odotan niitä paria vapaapäivää, jolloin pääsen ostelemaan joululahjoja. Odotan jouluyötä kun paistelen kinkkua, ja paketoin lahjoja.
On outoa miten ilman lapsia joulu ei tunnu enää oiken miltään.
Lapset tekee joulusta joulun, niin se vain on.