Joku muutos on menossa, minussa.
Olen vihannut lunta ja pakkasta niin kauan kuin muistan.
Itä-suomessa rajan lähellä lunta tuli joka talvi aina niin että kinokset kasvoi yli kaksi metrisiksi.
Kun on 12-vuotias, ja koulumatka pitää tehdä rintakehään ulottuvassa lumessa, kyllä sitä itki turhautumistaan muutamaan otteeseen, kun ei olisi enää jaksanut rämpiä.
Silloin ajattelin, kun olen iso, muutan helsinkiin.. siellä ei ole lunta.
Toinen vihankohde oli pakkanen, sitä kun suopohjaisella kotitilalla saattoi olla 38 astetta ihan kevyesti.
Huoneeni oli erillinen aitta, ja tällaisella pakkasella aamulla herätessä aitan sisällä oli minimissään -5 astetta.
Tämä talvi on erilainen...
Pidän oikeasti kun tuli lunta.
Tunnen piristyneeni.
Tunnen virkistyneeni.
Sain joulumielen.
Vaikken jaksa koristella kotiani vielä, minulla ei ole kaapeleilla valaistua parveketta, tai kynttelikköjä ikkunoilla. Lapset viettävät joulun isällään tänä vuonna, joten kaikki koristelu tuntuu turhalta ja ehkä ahdistavalta. Mutta odotan niitä paria vapaapäivää, jolloin pääsen ostelemaan joululahjoja. Odotan jouluyötä kun paistelen kinkkua, ja paketoin lahjoja.
On outoa miten ilman lapsia joulu ei tunnu enää oiken miltään.
Lapset tekee joulusta joulun, niin se vain on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti